3D- metsästys- ja vaistoammuntakurssi Oittaalla 28.-29.4.2012

Järjestimme tämän kevään maastoammuntakurssin espanjalaisen jousiammuntapariskunnan kanssa seuramme maastoradalla Oittaalla. Vielä muutama päivä ennen leiriä sääennusteet olivat epävarmoja. Kun heidän koneensa laskeutui perjantai-iltana, ilmat olivat mitä parhaat. Suomen suvi alkoi.

Oittaan leirille kokoontui yhteensä parikymmentä ampujaa, joista valtaosa oli kerhomme omia ampujia. Encarnan karisma vei mennessään. Kuuntelimme maailman parasta naislonkkariampujaa innostuneina. Hänen teemansa oli huippuampujan henkisessä valmentautumisessa. Tämä puri meihin, usein tosikkomaisesti suhtautuviin ampujiin: jousiammunta on hauskaa. Encarna myös kertoi paljon jousiammunnan ja vaistoammunnan perusteista, hänhän on tunnettu ”Instinctive”- tyylistään.

Encarna oli tavattoman rohkaiseva. Hän korosti, että ammuntamme on yksilökohtaista. Pitää löytää sellainen tyyli, joka tuntuu hyvälle ja jonka pystyy toistamaan joka kerta uudestaan. Ainakin kolme ampujaa kertoi minulle, että he ovat löytämässä ammunnan uudestaan pitkien laskukausien jälkeen. Olivat saaneet liiaksi neuvoja ja koko paketti oli kaatunut ja vienyt mennessään osan itsetunnosta.

Päivän päätteksi ammuimme Kaatajakisasta tunnetun ratamme puolikkaan.

Sunnuntaina oli Pedron vuoro. Hän on insinöörin tarkkuudella perehtynyt nuolen, jousen ja ampujan väliseen ongelmaan. Uskon, että suuri osa Encarnan menestyksestä perustuu Pedron tutkimuksiin. Parin tunnin ajan hän kertoi meille nuolten valmistamisen ja virittämisen saloista. Esitys ei jättänyt ketään kylmäksi ja jokainen sai jotakin uutta pohdittavaa omia virittämiskuvioita varten.

Joskus sitä ihmettelee hyvää tuuria: Meillä oli ongelma kielestä. Encarna puhuu erinomaista spänglishiä, noin 50 sanan sanavarastolla, ja Pedro ei puhu muuta kuin espanjaa. Mutta kun pyysin Pylväsen Jarin mukaan kurssille, hän samalla kertoi, että hän puhuu sujuvaa Espanjaa ja on halukas tulkkaamaan esitykset. Voi mikä tuuri!

Kurssilaisia oli mukava seurata. Peruslonkkari- ja metsästysporukan lisäksi meillä oli mukana Miklos, joka oli pukeutunut upeisiin unkarilaisiin perinnevaatteisiin. Hänen jousensa herätti tietenkin ansaittua ihailua. Alexin peukaloankkurointi ”vääränpuoleisine” ampumatyyleineen oli ainakin minulle aivan uutta. Eri kulttuurien mukana olo kertoo kuinka monenkirjavaa niinkin yksinkertainen kuin jousiammunta voikaan olla.

Iltapäivällä olikin sitten kilpailun vuoro. Ei liene turha mainita, kuka sen voitti. Jore, Jani ja Lauri ampuivat Encarnan kanssa ja erityisesti he ihailivat hänen kykyään niputtaa nuolet. Yleensä aina nuolten välinen ero oli vain muutaman sentin.

Virallisen osuuden jälkeen oli vuorossa espanjalainen juhla. He olivat tuoneet mukanaan kotiseutunsa, Navarran, erilaisia makkaroita, herkkuja ja viinejä, joita maistelimme ilta-auringon lämmössä. Tämän jälkeen oli vielä vuorossa Pedron säestämänä navarralaisia lauluja kolmeäänisesti esitettynä. Heidän tyttärensä Ana toimi myös kuuluttajana: ”Now mens and womans, Encarna, Pedro and Ana presents Spanish song…”

Kurssimme oli päättymässä.

Erikoisuutena haluan vielä mainita, että olin haastanut heidän perheensä ampumaan Annelin ja minun kanssa 100 jaardin kisan. Tämä järjestettiinkin Artemiksen Petikon radalla. Maalinamme oli 65 cm ”Field”- taulu, johon ammuimme 60 nuolta viiden nuolen sarjoina. Oli se aika vaikeata! Anneli ja Encarna eivät osuneet kertaakaan ja minä sain 9 osumaa. Annelin paras laukaus oli sellainen, jossa hän pääsi tähtäämään yli lentävään lentokoneeseen. Mutta kun niitä ei lennä koko aikaa…

Kiitän kaikkia osallistujia ja toivon, että ajattelitte silloin ja vielä edelleen samalla lailla kuin minä.

Iloisin mielin,

Jakke Lehtinen